Katsoin elokuvan mesoliittisen kauden pelaamiseni innoittamana, jossa jo aikaisemmin olen kiinnostunut primitiivisemmästä elämästä. Keskeinen huomio Ukrainan kriisin jälkeen on se, että vaikka edelleen ja enemmän uhkakuvia syntyneenä, ei ihmisten kotivarahalut näytä muuttuneen juuri mitenkään... t.s. On kuin potentiaaliselle kolmannelle maailmasodalle heitettäisiin kevyet mullat; jotkut taukit uskovat ydinaseiden voimaan tai ylipäänsä siihen, että aseilla saataisiin rauha aikaan.
Sinällään hauska yhteensattuma, että siinä missä Mesoliittisellä kaudella olin joutunut siirtämään leiriäni klaanini kanssa useaan otteeseen johtuen siitä, että merenpinta uhkasi nousta asujamistoon ja päätymään pohjoisempaan joenvarteen kalliojyrkänteen viereen, muistutti Suometakin tuttuja kallioharjanteita tai elokuvassa esitettyjä suojapaikoiksi luonnehdittuja paikkoja (siis lähinnä nykyään tunnetun Normandian rannoilta pohjoisemmaksi... oma lukunsa).
Ukrainan kriisin sodan puhkeamisen jälkeen olen tutkinut keskiaikaa ihmisten selviämisen näkökulmasta ja todennut, että ennen suomalaiset olivat enemmän omavaraisia, mutta valtiollisen kehityksen myötä meistä on tullut enemmän riippuvaisia erilaisista tukitoimista. Nälänhätä onkin muuttunut viljavarastojen tyhjenemiseksi eikä ankarista luonnonoloista johtuvaksi.
Olen vasta vanhoilla päivilläni oppinut sen, että Kalevala ei ollutkaan mikään aikuisten satu, vaan perimätietona kulkenut eepos. Viimeaikoina tuotu lisävalaistus siitä, että Kalevalassa ei tarvinnutkaan mennä mihinkään mystiseen menneisyyteen vaan "vaan rauta-ajalle asti" ja erinäisten vaiheiden kautta pohjanmaalle ajan kaartuessa keskiajan puolelle... on ollut ihmeellistä kuinka Kalevala saatiin talteen jossain aikaikkunassa, kunnes se olisi vajonnut karjalan kunnaille unohduksen suohon.
Luulen, että useimmilta katsojilta puuttuu tällainen tulokulma elokuvapenkille ja nähtäisiin vaan jokin sumea pasifistisluontoinen miekkojen kalistelu, mutta historiallisena pätkänä se oli enemmän todellinen ja varmasti dramaattisempi kuin jotkut ovat väittäneet; jotkut eivät sitten nähneet mitään "draaman kaarta", mutta mitä ihmettä siinä oli muuta kuin draaman kaari, koska koko elokuva kertoi kaameasta draamasta eikä tuntunut pitkäpiimäiselle, koska juoni itsessään piti huolen siitä että "miksi teit sen ?" ... Aivan kuin ei muuta elämää ja tapahtumia olisi ollut kuin onneton kohtalo.
Kuvaaminen oli hyvää "taustalla pysymistä" eli ei liikaa fokusoimista kaikesta. Suomalaista luontoa tuli patikoitua enemmänkin. Koin elokuvan ehkä enemmän historiallisesti ja jopa äänikirjamaisesti, jossa äänimaailma oli hyvä. Tosinaan jokin perinteinen sinfoniaorkesterin käyttö oli ehkä hieman vanhanaikaista ja toi mieleen Helsingin Seurasaaren museoineen. Siis tavallaan kuuntelin elokuvaa enemmän kuin mitä tuli katseltua... Trash-tyyli ei mielestäni oikein sopinut kokonaisuuteen.
Ehkä ei pitäisi arvostella elokuvaa vaan katsoa se.