Battlefieldin rintamalla lääkintämiehen rooli on tästä irvokkain esimerkki. Algoritminen pistejärjestelmä on muuttanut auttamisen transaktioksi. Pelatessa näkee, kuinka lääkintämies juoksee tulituksen läpi elvyttämään haavoittuneen – ei siksi, että tiimi tarvitsisi sotilaan takaisin riveihinsä, vaan siksi, että elvytyksestä saatavat XP-pisteet ruokkivat pelaajan omaa karrieerikehitystä. Se on itsekkyyttä naamioituna altruismiksi.
Digitaalinen transaktio: elvytys ei ole apua, vaan pisteiden keruuta.
Tämä mekaaninen suhtautuminen moraaliin heijastuu nykyiseen tekoälykeskusteluun. Tekoäly on olemukseltaan moraalinen tyhjiö; se ei ymmärrä pahuutta, se tuntee vain todennäköisyyksiä. Kun pyydämme tekoälyä analysoimaan historian hirmuhallitsijoita, se neutralisoi itsensä. Se ei näe Hitleriä hulluna tai pahan ruumiillistumana, vaan kuvaa häntä "poliittisesti tarkoituksenmukaisena toimijana" kontekstissaan.
Tämä moraalinen harmaus on vaarallista, koska se tarjoaa poliittisille johtajille tavan ulkoistaa vastuunsa. Kun päätöksenteko siirtyy algoritmeille, kukaan ei ole enää vastuussa. Tekoäly ei ota kantaa siihen, miksi suurvallat, kuten USA, käyttävät köyhyysreservaattiaan armeijan rekrytointipohjana. Se selittää asian "kulttuurisina eroina" ja "vapauskäsityksinä", vaikka todellisuudessa kyse on epätoivosta, jossa valtion sosiaaliturvan puute pakottaa yksilön kauppaamaan henkensä mahdollisuudesta koulutukseen.
Sama sokeus pätee nykyiseen turvallisuuspolitiikkaan. On lähes koomista seurata väitteitä, joiden mukaan sodan osapuolten massiivinen tukeminen ei tekisi meistä osallisia sotaan. Kansanvalta on tässä prosessissa luiskahtanut korporaatioiden ja ylikansallisten rakenteiden käsiin. Yksittäinen kansalainen on muuttunut tilastolliseksi yksiköksi, joka on helposti korvattavissa.
Suurin ironia piilee siinä, että teknologinen kehitys näyttää tulevan "etuajassa" suhteessa sosiaaliseen kykyymme hallita sitä. Ammattiyhdistysliike ja perinteiset poliitikot seisovat neuvottomina, kun automaatio ja algoritminen johtaminen ovat irtisanomassa heitä tehtävistään. Jos tekoäly pystyy optimoimaan logistiikan ja hallinnon paremmin kuin ihminen, mihin tarvitsemme byrokraattia?
Automaatio ei odota lupaa – se korvaa rakenteet, joita emme enää hallitse.
Tämä johtaa vakavaan identiteettikriisiin. Suomi ja monet muut maat ovat vaarassa kadota globaalilta kartalta pelkiksi "toiminta-alueiksi", joissa paikallinen kulttuuri ja moraali väistyvät tehokkuuden tieltä. Samaan aikaan poliittinen keskustelu velloo jossain menneisyyden fraasien ja "mystisen vihreän liikkeen" välillä, joka tarjoaa hernerokkaa ja viirejä ratkaisuna eksistentiaalisiin ongelmiin.
Lopulta olemme tilanteessa, jossa individualismi on voittanut niin täydellisesti, ettei yhteisöä enää ole. On vain joukko yksilöitä, jotka Battlefieldin lääkintämiehen tavoin suorittavat algoritmien määräämiä tehtäviä, toivoen saavansa siitä edes muutaman pisteen ennen väistämätöntä pelin päättymistä.